BINGO

Bingo pelaaminen oli vielä joitain kymmeniä vuosia sitten kohtalaisen yleistä Suomessa, siis ihan fyysisessä sijainnissa. Tuolloin peliä pidettiin esimerkiksi nuorison keskuudessa vanhempien ihmisten tylsältä vaikuttaneena pelinä, mutta sittemmin lajin kauneus on niin sanotusti nähty ja nykyisin monet suomalaiset kasinopelaajat ovat erittäin innokkaina pelaamassa nettibingoa.

Vaikka nettibingo tarjoaa parhaimmillaan jopa progressiivisen jackpotin, ennen kaikkea sen viehätysvoima piilee pelin viihdyttävyydessä ja myös sosiaalisessa puolessa, vaikka muihin pelaajiin ollaankin yhteydessä vain kirjoitettavien viestien eli chatin muodossa. Tokikaan sitä bingohallien tunnelmaa ja sosiaalista puolta ei korvaa mikään, mutta valitettavasti nykyisin näitä mahdollisuuksia on Suomessa tarjolla aivan liian vähän; onneksi siis olemassa on nettibingo, jonka pariin suomalaiset ovat löytäneet tiensä.

Ja itse asiassa juuri tuo nettibingo lieneekin se seikka, joka on tehnyt pelin pelaamisesta niin mielenkiintoista. Siinä, missä ennen suomalaisissa bingosaleissa- ja halleissa voittajat saivat Suomen lainsäädännön vuoksi palkintoina vain tuotepalkintoja ja esimerkiksi lahjakortteja, nettibingot tarjoavat voitot ihan riihikuivana käteisenä ja voittopotit voivat parhaimmillaan kohota todella korkealle.

BINGOKASINOT VUONNA 2021

Bingokasinot – niitä on vuonna 2021 tarjolla todella laajasti. Nettikasinot ovat nähneet sen, millaisessa suosiossa nettibingon pelaaminen on, ja siitä syystä niihin on myös panostettu. Tästä syystä siis nettibingojen määrä kasvaa jatkuvasti ja sen myötä myös suomalaiset kasinopelaajat pääsevät yhä enenevissä määrin nauttimaan tästä erittäin perinteikkäästä pelistä.

Bingokasinot ovat yleistyneet eittämättä myös siitä syystä, ettei bingon kaltaista peliä ole olemassa toista samanlaista. Bingo on äärimmäisen rento peli, joka mahdollistaa ihmisille myös sosiaalisen kanssakäymisen. Sitä voisi oikeastaan kuvailla urheilutermein baseballin kaltaiseksi peliksi: monille baseball-pelejä paikan päällä katsoville faneille kyse on muustakin kuin urheilusta eli nimenomaan siitä sosiaalisesta kanssakäymisestä ja hauskanpidosta pelistä nauttien.

Suomalaiset-kasinot.info on käynyt tarjolla olevat bingokasinot huolellisesti läpi ja sen myötä me pystymmekin tarjoamaan teille kasinolistauksissamme ne parhaat bingokasinot, joissa ilo on ylimmillään tätä erittäin viihdyttävää peliä pelatessa. Kannattaa siis katsastaa nämä meidän kasinolistaukset tarkalla silmällä ja samalla hyödyntää ne parhaat kasinobonukset.

BINGON HISTORIA

Bingon historia kantaa niinkin kauaksi kuin 1500-luvun alkupuolelle, jolloin tätä upeaa peliä alettiin pelaamaan saapasmaassa, jota myös Italiaksi kutsutaan. Menneiden vuosisatojen aikana bingon suosio kasvoi valtavasti, ja peli rantautui myös Pohjois-Amerikkaan sitä klassista pelien leviämistä noudattavaa reittiä kulkien.

Suomessa bingo on kuitenkin verrattain nuori peli eli sitä ei ole pelattu Suomessa kovinkaan pitkään, kun mietitään, että sitä on maailmalla ja itse asiassa Euroopassa pelattu jo yli 500 vuoden ajan. Suomeen bingo rantautui oikein toden teolla 1960-luvulla naapurimaa Ruotsista, ja sen suosio lähti voimakkaaseen kasvuun. Etenkin hieman varttuneempaan ikään päässeet suomalaiset suuntasivat hymy huulin paikallisille bingohalleille, joissa tarjolla oli voittajille erilaisia tuotepalkintoja.

Nuoret suomalaiset vieroksuivat peliä pitkään, mutta pikkuhiljaa siitä alkoi kasvaa melkoinen legenda myös nuorempien suomalaisten keskuudessa; esimerkiksi monet ovat innoissaan suunnanneet risteilyllä ollessaan nauttimaan tästä äärimmäisen hauskasta pelistä, samalla ottaen kaiken ilon irti siitä pelin sosiaalisesta puolesta eli hauskanpidosta kaveriporukoiden kesken.

Suomessa niin sanottu kivijalkabingo ei kuitenkaan koskaan ottanut mitenkään jättimäisesti tuulta purjeidensa alle, ja siitä tuli maassamme eräänlainen marginaalilaji, joka nähtiin lähinnä hilpeiden eläkeläisten keskinäisenä harrastuksena. Osaltaan tähän vaikutti varmasti Suomen lainsäädäntö, joka esti näissä paikallisissa bingohalleissa puhtaan käteisen voittamisen.

Nettikasinot olivat lopulta se ratkaiseva tekijä bingon suosion kasvussa myös meidän suomalaisten keskuudessa. Nettibingot näet tarjoavat suurempia voittoja kuin ne paikalliset bingot, tarjolla on käteistä rahaa, eikä vain niitä tuotepalkintoja, ja samalla sen kertakaikkisen upeaa sosiaalista puolta alettiin ymmärtää aiempaa paremmin myös nuorten keskuudessa. Sittemmin loppu onkin historiaa, sillä nettibingot syrjäyttivät Suomessa vauhdilla nämä kivijalkabingot.

SUOMALAISTEN BINGOPELAAMINEN KESKITTYY NETTIKASINOILLE

Toisin kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, Suomessa bingopelaaminen keskittyy ennen kaikkea nettikasinoon eli nettibingoon. Nettibingokasinot ovat nykyisin varsin yleisiä, joten suomalaiset pääsevät pelaamaan tätä erittäin jännittävää, viihdyttävää ja kiehtovaa peliä nettibingon muodossa.

Suomessa bingo tunnettiin kivijalkabingojen aikaan hieman iäkkäämpien ihmisten harrastuksena, jota nuoremmat suomalaiset vieroksuivat. Moni kuitenkin päätti esimerkiksi kaveriporukkojen risteilyillä käydä huvin vuoksi kokeilemassa bingoa, ja se oli eräänlainen steppi nuoremmille kohti bingopelaamista. Ja sitten, kun teknologia sen mahdollisti, innostuivat suomalaiset nettibingon pelaamisesta – samalla nettikasinoiden kasvattaessa suosiota.

Nykypäivänä, bingokasinoiden myötä, bingon pelaaminen onkin kasvattanut melkoisesti suosiotaan. Se koetaan ennen kaikkea sosiaalisena pelinä: sitä on mukava rupatella esimerkiksi chatin kautta samalla, kun sitä jännittää, osuuko se bingopotti omalle kohdalle – samalla nettikasinon huolehtiessa siitä, ettet missaa, jos bingo osuu kohdallesi. Myös suuret rahapotit ovat tehneet bingon pelaamisesta houkuttelevaa, sillä niiden vanhojen suomalaisten kivijalkabingojen jakamien tuotepalkintojen sijaan bingopelaaja voi nykypäivänä aidosti voittaa rahaa pelaamalla bingoa.

NETTIBINGO KASINOBONUKSET

Nettibingossa kasinobonukset ovat kohtalaisen yleisiä. Monet bingokasinot siis tarjoavat pelaajille mahdollisuuden nimenomaan bingoon tarkoitettuihin kasinobonuksiin ja sitä kautta tätä huippusuosittua peliä voi päästä pelaamaan jopa ilmaiseksi; sehän meille suomalaisille pelaajille maistuu.

Ajoittain nettibingoon saattaa olla tarjolla jopa täysin ilmaista pelirahaa eli toisin sanoen pelaajan ei tarvitse tehdä omalla rahalla talletusta saadakseen näitä bingobonuksia. Yleisesti ottaen kasinobonukset on kuitenkin sidottu siihen, että pelaaja tekee ensin itse talletuksen ja sen jälkeen saa käyttöönsä talletusbonuksen.

Vuonna 2021 kilpailu nettikasinoiden välillä onkin niin kovaa, että kasinobonukset yleistyvät koko ajan ja ne muuttuvat pelaajien näkökulmasta entistä houkkuttelevimmiksi. Suomalaiset-kasinot.info onkin listannut parhaat kasinobonukset casinolistauksiinsa, joten niistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä niiden kautta pelaaminen on mahdollista jopa ilmaiseksi ja esimerkiksi oman pelikassan kasvattaminen on bonusten ansiosta helpompaa.

Oman mainintansa ansaitsee myös bingon VIP-ohjelmat, joita osa bingokasinoista tarjoilee pelaajille. Tästä hyötyvät ennen kaikkea ne todella uskolliset bingopelaajat, sillä VIP-ohjelmat palkitsevat näitä ahkeria pelaajia erilaisin bonuksin. Bingoa pelaamalla pelaaja kerää pisteitä ja sitten näiden pisteiden avulla sitä voi saada esimerkiksi ilmaisia bingolippuja ja bonusrahaa; mitä enemmän pelaat, sitä korkeamman luokan VIP-pelaaja luonnollisesti olet.

NETTIBINGON SÄÄNNÖT

Nettibingosta on olemassa erilaisia versioita, mutta perusperiaatteiltaan ne toimivat käytännössä ottaen samalla tavalla: numeroita arvotaan joko väliltä 1-75 tai 1-90, riippuen siitä, minkä version pariin olet päätynyt. Tuon jälkimmäisen version kohdalla eli 90 numeron bingossa pelaaja valitsee itselleen 2-10 tai 2-15 numeroa ja sen jälkeen jäädään jännäämään, mitkä näistä numeroista osuvat kohdalleen.

75 numeron bingo on kuitenkin se perinteisempi tapa pelata tätä viihdyttävää peliä ja ehdottomasti myös se yleisempi. Tässä nettibingossa pelaaja ostaa itselleen 25 numeroa sisältävän bingolapun, jossa numerot ovat viidessä rivissä – sekä pysty- että vaakasuunnassa. Vaihtoehtoisesti sitä voi kuitenkin ostaa myös bingolapun, jossa on kolme tällaista 25 numeron ruudukkoa eli kaikki 75 numeroa löytyvät kupongiltasi.

Tässä perinteisemmässä bingossa tavoitteena on saada numeroita tiettyyn järjestykseen lapulla; mikäli hyvä tuuri käy ja viisi numeroa osuvat niin, että ne muodostavat tietyn kuvion, tällöin olet saanut bingon ja pääset keräämään pelitilillesi sekä halutessasi sen kautta pankkitilillesi voittorahoja.

NETTIBINGON VOITTOKUVIOT

Millaisevat sitten ovat ne nettibingon voittokuviot eli mistä sitä tietää, että olet saanut bingon? Kuten edellä olevan väliotsikon alla todettiin, bingon saaminen edellyttää viiden numeron osumista ja nimenomaan tietyllä kuviolla.

Bingon saadakseen pelaajan on saatava viisi numeroa yhtenä jonona, joko pystysuunnassa, vaakasuunnassa tai viistossa eli niin sanotusti kulmasta kulmaan. Nettibingossa peli saattaa päätyä siihen hetkeen, kun ensimmäinen pelaaja on saanut bingon eli voittokuvion kohdalleen. Toisissa versioissa peli jatkuu myös tämän jälkeen eli myös muilla peliä pelaavilla on edelleen mahdollisuus voittaa rahaa, vaikka niin sanotusti se voittaja on jo selvillä.

Varsin yleinen tapa pelin jatkumiseen tuon ensimmäisen bingon jälkeen on niin sanottu kahden rivin bingo. Tämä tarkoittaa käytännön osalta sitä, että seuraava voittaja ratkeaa, kun pelaaja on saanut kaksi voittokuviota täyteen. Tämä on luonnollisesti haasteellisempi tehtävä ja sen myötä myös pelivoitot ovat suurempia tässä kahden rivin bingossa. Eikä peli pääty näiden tiettyjen bingoversioiden kohdalla myöskään tähän, vaan peli jatkuu kolmen rivin, neljän rivin ja lopulta viiden rivin bingoina, jolloin potit vain kasvavat entisestään.

Bingossa myös progressiiviset jackpotit ovat mahdollisia ja ne perustuvat tuohon koko kupongin täyttymiseen eli viiden rivin bingoon. Progressiivinen jackpot on siis voittopotti, joka kasvaa koko ajan sen mukaan, mitä enemmän pelaajat pelaavat kyseistä peliä ja kukaan ei voita jackpotia. Bingossa jackpot toimii siten, että mikäli joku pelaaja saa koko lappunsa täyteen eli kaikki numerot osumaan ennen kuin tietty ennalta määrätty määrä numeroita on arvottu, tällöin hän voittaa tuon jackpotin.

ILMAINEN NETTIBINGO

Ilmainen nettibingo on tarjolla oikeastaan kahdella tapaa. Vaihtoehto A on saada bingokasinolta jokin bingobonus, joka siis on bonuspelirahaa ja sillä voi ihan aidosti myös voittaa rahaa. Vaihtoehto B on puolestaan bingon ilmaisversioiden pelaaminen: näissä peleissä pelaaja ei voi voittaa oikeaa rahaa, mutta kyseessä on siis ilmainen nettibingo, jonka kautta sitä voi opetella pelaamaan bingopeliä.

Yleisesti ottaen bingon pelaaminen on äärimmäisen helppoa nettikasinoilla. Perinteisimmillään homma toimii siten, että pelaaja ostaa itselleen bingolipun. Tuossa bingolipussa on 25 numeroa väliltä 1-75. Kun peli käynnistyy, tavoitteena on saada joko pystysuunnassa, vaakasuunnassa tai viistottain kulmasta kulmaan viiden numeron jono/rivi; toki pelaaja voi ostaa myös kolmen ruudukon bingolipun, jossa on siis kaikki 75 numeroa.

Bingon pelaaminen nimenomaan bingohuoneissa on erittäin viihdyttävää ja helppoa. Parhaat bingokasinot löydät helposti Suomalaiset-kasinot.info -sivustolta.

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Nettibingo on eittämättä nettikasinoiden maailmassa se kaikkein viihdyttävin ja sosiaalisin peli, etenkin, kun sitä pelaa nimenomaan bingohuoneissa, joissa keskustelu pelaajien välillä on usein vilkasta.

Kaiken kaikkiaan bingo on äärimmäisen helppo peli, mutta halutessaan sitä voi esimerkiksi bonusrahan turvin kokeilla ilmaiseksi, samalla mahdollisesti nauttien voittopoteista.

Tässä tämän artikkelin viimeisessä osiossa käymme läpi vielä usein kysytyt kysymykset bingopelaamiseen liittyen.

MINKÄLAINEN PELI NETTIBINGO ON?


Internet-bingossa on ennen kaikkea kyse jännityksestä, viihteestä ja sosiaalisuudesta, unohtamatta kuitenkaan sitä loppujen lopuksi tärkeintä elementtiä eli mahdollisuutta voittaa rahaa.

Bingon pelaaminen on äärimmäisen helppoa, ja netissä pelattavassa bingossa on se hyvä puoli, ettei bingo mene koskaan sinulta ohitse, vaikka unohtaisitkin omien riviesi seuraamisen jäädessäsi keskustelemaan täydellä antaumuksella live chatien muodossa.

ONKO NETTIBINGOSSA PROGRESSIIVISIA JACKPOTEJA?


Kyllä vain, bingokasinot tarjoavat myös progressiivisia jackpoteja, jotka ovat siis kasvavia jättipotteja. Progressiivisen jackpotin voi voittaa, mikäli sitä saa koko lappunsa eli kaikki viisi riviä täyteen ennen kuin tietty ennalta määrätty määrä numeroita on arvottu.

Bingokasinoilla voi siis voittaa progressiivisten jackpotien ansiosta jopa kymmeniä tuhansia euroja; siinä jäävät äkkiä ne perinteiset kivijalkabingot tuotepalkintoineen selväksi kakkoseksi.

MISSÄ BINGOA VOI PELATA?


Koska nykypäivänä bingokasinot ovat melkoisen yleisiä, suomalaiset pääsevät pelaamaan bingoa monilla eri nettikasinoilta. Bingoa voi toki pelata esimerkiksi laivaristeilyillä ja mahdollisesti tarjolla olevissa kivijalkabingoissa, mutta Suomen lainsäädännön vuoksi rahan voittaminen näissä ei ole mahdollista – toisin kuin bingokasinoilla.

MITEN NETTIBINGOSSA VOITTAA?


Yhden rivin bingon kohdalla pelaaja voittaa, kun hän saa joko pystysuunnassa, vaakasuunnassa tai kulmasta kulmaan viiden numeron rivin/linjan täyteen. Kahden, kolmen, neljän ja viiden rivin bingoissa pitää puolestaan saada joko kaksi, kolme, neljä tai viisi riviä täyteen voittaakseen.